Emme me ihan kokonaan ole kaappiin lukittautuneet. Muutama viikko sitten olimme erään kaverimme synttärijuhlissa yhdessä, eilen istuimme iltaa kaveripariskunnan kanssa. Meillä on siis sellaisiakin kavereita, joiden kanssa voimme viettää aikaa yhdessä ja joilta meidän ei tarvitse salata yhdessäoloamme.

Synttärijuhlilla muutama hieman etäisempi tuttu näytti hämmästyvän aikalailla, kun kävi selväksi, että olimme tulleet paikalle yhdessä. Osa spekuloi keskenään nurkan takana, muutama rohkea kysyi aivan suoraan. Sillä linjalla olemme olleet, että jos joku kysyy suoraan, emme valehtele. Aika harva kysyy suoraan. Onhan nurkan takana supiseminen tietysti hauskempaa.

Itse olen miettinyt aikalailla salailua ja syitä siihen. Isoin syy on ehkä lapset. Kun ei uskalla olla aivan 100% varma siitä, että tämä suhde toimii ja kestää, ei tahdo löytyä myöskään uskallusta heittäytyä. Juttelin asiasta hyvän ystäväni kanssa eilen ja siinä jutellessa välähti yhtäkkiä, että aika typerästi olen ajatellut. Epävarmuutta on melko turha käyttää tekosyynä, kun itse toiminnallani koko ajan ruokin sitä. Salailu lisää epävarmuutta, epävarmuus lisää salailun tarvetta. Aika paradoksaalista.

Ensimmäinen isänpäivä niin, ettemme ole perheenä kasassa. Hieman halju fiilis.