Lueskelin blogiani läpi ja havaitsin hassun jutun. Tai en hassun, vaan mielenkiintoisen. Olen kirjoittanut melko paljon suhteemme ongelmakohdista ja niistä asioista, jotka ovat olleet hankalia tai ikäviä.

Onhan ikävistä asioista tietysti helpompi saada juttua aikaan. Negatiiviset tunteet herättävät usein voimakkaampia reaktioita ja niistä tulee sitten kirjoitettuakin. On kai lukijankin kannalta mielenkiintoisempaa lukea asioista, joita on tapahtunut, kuin tarinaa siitä, että taas istuttiin ihan rauhaksiin kylki kyljessä eikä tehty mitään. Näinhän lööppilehdetkin toimivat. Hasardeista ne otsikot revitään.

Juttelimme A:n kanssa tuossa iltana eräänä, mikä meitä oikeastaan yhdistää. Olemme puhuneet monet kerrat siitä, että meillä on vain jotenkin yhteensopivat kemiat. Mitä se yhteensopiva kemia sitten on, onkin vaikeampi lähteä määrittelemään.

Hyvänä lähtökohtana on tietysti se, että noin suurpiirteisesti meillä on hyvin samanlainen arvomaailma. Elämänkatsomuksellisesti olemme suhteellisen samoilla linjoilla, joskin hengelliset kysymykset lienevät minulle tärkeämpiä kuin hänelle. A on kuitenkin sitä mieltä, että hänellä ei ole mitään tarvetta yrittää vaikuttaa minun elämänkatsomuksellisiin näkemyksiini eikä minullakaan sen puoleen ole vastaavaa tarvetta hänen suhteensa. Lasten kasvattamisen suhteen ajattelemme kokolailla samalla lailla, mikä onkin aivan ensiarvoisen tärkeää, kun lähtökohtaisena ajatuksena on kuitenkin saada jossakin vaiheessa koko porukka saman katon alle.

Pienempinä, mutta silti mukavina asioina pidettäköön samanlaista musiikki- ja elokuvamakua sekä sitä, että kumpikin pidämme älyttömän paljon teatterista. Yhteistä tekemistä siis riittää. A:n kaverit ovat olleet minusta tosi mukavia ja hyvin on A otettu mukaan minun kavereideni keskuudessa.

Lapsemme viihtyvät hyvin keskenään ja minun muksuni pitävät A:sta. Uskallan väittää, että A:n muksut pitävät minusta. A:lla oli lapset luonaan eilen illalla. Olin itse muualla, mutta olin jättänyt kesken jääneen virkkuutyöni pöydälle. Jonna oli huomannut työn ja kysynyt heti isältään, että onko nuo L:n. Kun oli saanut myöntävän vastauksen, oli Jonna todennut, että L:n pitäisi asua täällä. Ihan kivaltahan tuollainen tuntuu. Voi tietysti olla, että tytön mielipide muuttuu siinä vaiheessa, kun arki tulee vastaan.

Yleisesti ottaen elelemme A:n kanssa melkoisen mukavaa yhteiseloa. Törmäyskursseilla on käyty mutta kummasti sieltä vain aina palataan sitten takaisin oikealle reitille. A:n kanssa törmäily ei oikeastaan edes pelota minua, sillä tiedän riidan jo alkaessa, että edessä on sitten se kiva osio: sovinnon tekeminen.