Kauhea kiire koko ajan. Ärsyttävää. Kalenterielämä on kai loppujenlopuksi oma valinta, mutta kun kierre on kerran lähtenyt käyntiin, on sitä kamalan vaikea katkaista. Niinpä tässä juostaan paikasta a paikkaan b koukaten paikan c kautta toivoen, ettei mitään paikkaa d ole unohtunut. Tai jotakuta lapsista.

Leevi ja Jonna ovat aloittaneet uimakoulun. Minä roudaan Leeviä, Jonna taas tulee äitinsä kanssa. Olemme sitten olleet usein uittamassa pikkuveljiä yhtäaikaa. Tilanne on jokseenkin absurdi. Teennäinen huolettomuus oikein huokuu ja kumpikin varoo visusti ottamasta A:ta esille missään muodossa. A:n ex olkoon tästä eteenpäin M. Pysynköhän itsekään näissä kirjainvirityksissäni mukana... Täytyy ehkä alkaa kohta keksiä parempia kutsumanimiä.

M suhtautuu minuun kohtuullisen hyvin. Oli kuulemma jutellut työkaverilleen (meillä on yhteisiä tuttuja), että tosi kiva, kun A ja L ovat löytäneet toisensa. Koen sitten itse huonoa omatuntoa siitä, että M on tempauksillaan saanut minut inhoamaan itseään. Oikeastaan ihan kamalaa huomata moinen, koska en ole koskaan aiemmin kokenut vastaavaa. Olen minä ihmisille vihastunut ja suuttunut moneenkin otteeseen, mutta en oikeasti muista, että olisin koskaan vihannut ketään. Siksi tuntuukin sitten tosi nololta, kun M on ihan ystävällinen minua kohtaan ja on vielä jutellutkin minusta ihan mukavia.

Aikataulut helpottanevat kevään edetessä, sillä uimakoulu on ensi viikon jälkeen käyty ja omat harrastukseni siirtyvät kesätauolle huhtikuun loppuun mennessä. Seuraako tästä sitten enemmän vapaa-aikaa, vai lisää vapaa-ajan täytettä, aika näyttää.