Olimme lasten kanssa yökylässä A:n luona. Viiden lapsosen tainnuttaminen kävi yllättävän helposti, vaikka melko tiiviisti heidät nukkumaan aseteltiinkin.

Olemme puhuneet viimeaikoina paljon suhteestamme. Vaikka olemmekin tunteneet toisemme yli kymmenen  vuoden ajan, on yllätyksiä tullut eteen jatkuvasti ja olemme saaneet huomata, että on täysin eri asia tuntea toinen ihminen ystävänä kuin puolisona. En osaa sanoa, olisiko meidän ollut helpompi tutustua ilman ennakkoasetelmia, puhtaalta pöydältä. Tuskin sentään.

A on ollut nyt jokusen viikon täysin alkoholitta. Ei ongelmia sen suhteen. Ei hänellä mitään fyysistä riippuvuussuhdetta aineeseen ole ollutkaan, enemmän ehkä henkinen ja sosiaalinen riippuvuus. Itse olen kyllä ottanut jokusen lasillisen viiniä ruuan kanssa, mutta eipä tuo alko ole sen enemmälti houkutellut itseänikään.

Alkoholittomuus tuo mukanaan jokusen ilmiön. Yksi niistä on kännikuskin rooli. Viime yönä puhelin piippasi neljän maissa, kaveri ilmoitti olevansa kyytiä vailla. Kuskaamisessa ei sinänsä ole mielestäni mitään ongelmaa, mutta en kyllä käsitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että on ookoo hätyyttää ketään kännikuskiksi pikkutunneilla, etenkin kun asiasta ei oltu sovittu etukäteen. Lääkkeeksi kännykän sulkeminen yöksi.

Koin itse samaa häirintää raskaana ollessani. Osa kavereista oletti, että kun on varmasti selvinpäin, on ihan halukas toimimaan yöllisenä taksikuskina. En usko, että puhun vain omasta puolestani sanoessani, että ei pidä paikkaansa!

Tänä viikonloppuna on edessä yhdenlainen koetinkivi. Olemme lähdössä Tallinnassa käymään ja laivamatkustamiseen on tähän saakka kuulunut melko automaattisesti ainakin "pikkukekkulit" ellei isompikin känni. Mukana oleva porukkakin on melko alkosuuntautunutta, joten reissussa voi olla A:lla hieman työmaata.

Muutama viikko sitten en oikeastaan olisi uskonut, että A oikeasti pystyy tähän. Nyt alan olla toiveikas. Tiedän, että muutama viikko on pitkässä juoksussa lyhyt aika, mutta jostain se on lähdettävä. Lähdetään nyt sitten tästä.