Lomailu on mukavaa. Toisaalta, kun on lomaillut pääasiassa kotona kesäkuun alusta saakka, alkavat seinät hiljalleen lähestyä toisiaan. Niinpä onkin ihan mukavaa pakata katras välillä autoon, tai tässä tapauksessa autoihin, ja huristella muualle.

Alkukesästä ajattelin, että vien ainakin omat poikani Linnanmäelle. Pelkät rannekkeet maksavat kuitenkin jo luvattoman paljon ja kun vielä laitteiden turvarajat ovat sellaiset, että isommatkin pääsevät vain kolmeen vehkeeseen ilman, että aikuinen on mukana, niin antipa olla. Niko ei pääse vielä samoihin, kun Arttu ja Leevi, joten jos isojen kanssa pitää mennä laitteeseen mukaan, niin Niko pitäisi sitten sitoa johonkin aidantolppaan siksi aikaa? "Linnanmäki -onnellisille ydinperheille!"

Kavereiden luona kyläily on helpompaa. Toki on varmasti isäntäväelle haastavaa, kun ilmiinnymme ovesta sisään seitsenhenkisenä porukkana, mutta useimmiten sopu sijaa antaa. Eilen huristelimme kaverin luokse Käpylään. Kaksiossa parhaimmillaan kolme aikuista ja kahdeksan lasta! Melko nopeasti siirryimme pihalle lounaskamppeinemme ja siinä olikin mukava viettää päivää. Klassisesti kävi niin, että Niko alkoi lämmetä toisten leikeille siinä vaiheessa, kun olimme jo tekemässä lähtöä.

Kotona alkoi ihan julmettu päänsärky. Päätä on itseasiassa särkenyt jo kohta viikon verran, mutta ei ihan näin kovin. Turvallinen raskausajan särkylääke, parasetamoli, oli lähinnä säälittävä vitsi. Teho suunnilleen sama kuin kalkkitabletilla. Uskaltauduin sitten nappaamaan panacodin yötä vasten, kun niitä raskausajan migreenin hoitoon on minulle määrätty. Särky hävisi kyllä aamuun mennessä, mutta aika skeptinen olen, etteikö se ilmestyisi taas illalla takaisin.

Antin vuokranantaja antoi eilen siunauksensa muutolleni, eli enköhän ole elokuun loppuun mennessä taas avorouva.