Raskaus on edennyt 13. viikolle. Alun järkytävän pahoinvoinnin jälkeen on mennyt ihan hyvin viime sunnuntaihin saakka. Kuorrutin poikien yhteissynttäreitä varten täytekakkua, kun jotain holahti. Vessaan tarkastamaan, mitä se oli ja sitten aukesikin hanat ihan tosisaan. Verta tuli kuin härän kurkusta.

Pienehkön lastenhoito-organisointien jälkeen löysin itseni synnäriltä. Keskenmeno se ei kuitenkaan ollut, vaikka epäilinkin, ettei sellaisen vuodon jälkeen yksinkertaisesti voi olla mahdollista, että kohtuun olisi jäänyt jotain, saati että se jokin vielä eläisi siellä. Vaan niin siellä pikkuihminen potki ja vilkutteli. Vuodon syy oli kohdunsuun päälle kiinnittynyt istukka.

Eteisistukka on jonkinmoinen riski raskaudelle. Kyseessä on onneksi vain osittainen eteisistukka, joten on vielä mahdollista, että se nousee kohdunsuun päältä pois. Jos ei nouse, on edessä synnytys sektiolla.

Minulla on aina ollut järjetön sektiopelko. Riskit ovat isommat ja toipumisaika pidempi kuin alatiesynnytyksessä. Lisäksi myönnän pinnallisen ajattelunkin: arpi on aika iso...

Nyt pitäisi muka pystyä ottamaan rauhallisesti ja olla nostelematta mitään paria kiloa painavampaa. Jaaha. Niko haluaakin syliin...