Naisille suunnatulta tv-kanavalta tuli jokunen aika takaperin dokumentti kolmesta naisesta, jotka haaveilivat täydellisestä synnytyksestä. Kullakin naisella oli oma, tarkka käsityksensä siitä, mikä on täydellinen synnytys ja luja usko siihen, että käsitys toteutuu hetken koittaessa.

Yksi naisista luotti hypnoosin voimaan. Tavoitteena oli synnyttää kotona ja läpi raskauden jatkuneiden hypnoosiharjoitusten voimin hengittää lapsi ulos ilman, että tarvitsee käyttää voimia. Terapeutti olisi mukana synnytyksessä ja tunnelma olisi lempeä ja rauhallinen lapsen liukuessa hengityksen voimalla maailmaan.

Toinen äiti vannoi niinikään kotisynnytyksen nimeen. Hänen lapsensa syntyisi lempeästi vesialtaassa perheen ollessa tapahtumassa läsnä. Naisen suurin pelko oli joutua synnyttämään sairaalan kontrolloiduissa oloissa, missä voi menettää oman hallintansa tilanteesta. Pelko oli myös siitä, että jos synnytys sattuisi, nainen ei pystyisi rakastamaan lastaan. Toisaalta ajatus lääketieteellisestä kivunlievityksestä ja sairaalan piuhoista kammoksutti.

Kolmas odottaja vannoi tieteen ja teknologian nimeen. Yksityissairaala ja suunniteltu sektio olivat hänen suunnitelmanaan, sillä alatiesynnytys kuulosti ällöltä ja olisi saattanut vaikuttaa myöhempään seksielämään. Lisäksi hän halusi synnyttää ehdottomasti täysin kivuitta. Lapsen isä kertoi olevansa uraohjus, joka ei ehdi millään kytätä mahdollista lähestyvää synnytystä, sitäpaitsi synnytyshän saattaisi pahimmassa tapauksessa venyä vuorokausien mittaiseksi, eikä hän voisi millään olla niin pitkään pois töistä.

Kuinkas sitten kävikään?

Hypnoosin avulla synnyttäminen oli kaatua yliaikaisuuteen. Lääkäri kielsi ehdottomasti synnyttämästä kotona, jos vauva on kovasti yliaikainen, koska komplikaatioriski olisi ollut suuri. Lopulta äiti sai kuitenkin synnyttää kotona, mutta kävi melko nopeasti ilmi, että hypnoosi ei poista kipua kokonaan, eikä vauva synny vain hengittämällä. Loppujenlopuksi ilokaasu tepsi paremmin ja paikalla ollut kätilö auttoi vauvan maailmaan. Äiti joutui kuin joutuikin ponnistamaan vauvan ulos.

Toisen äidin kotisynnytyshaaveet romuttuivat kokonaan raskaushepagestoosin vuoksi. Synnytys käynnistettiin sairaalassa ja kun supistuksia oli tullut muutaman tunnin ajan, ei epiduraalipuudutus kuulostanutkaan enää lainkaan pelottavalta. Lopputuloksena juuri sellainen kontrolloitu sairaalasynnytys, jollaiseen äiti oli pelännyt joutuvansa.

Ainoa, jonka suunnitelma toteutui täysin, oli sektion valinnut äiti. Ohjelmassa ei näytetty sektion jälkeistä päivää tai ensimmäistä puudutuksenjälkeistä ylös nousemista tai vessareissua. En ole itse moista kokenut, mutta päässyt(?) seuraamaan vierestä, kun keskimmäistä synnyttäessäni sain huonekaveriksi sektioäidin. Ylös nouseminen tapahtui kahden hoitajan avustamana itkun kanssa ja vessassa käyminen tuntui paljon pelottavammalta ajatukselta, kuin puudutukseton alatiesynnytys. Tuskin siis dokumentin äitikään täysin kivuitta selvisi.

Pohdin, mikä olisi minusta täydellinen synnytys. Päädyin siihen, että olen kokenut kolme sellaista. Kaikki kolme täysin erilaisia, mutta kaikissa paras mahdollinen lopputulos: terve, elävä vauva, eikä mitään isompaa mennyt vikaan yhdessäkään synnytyksessä. Jotain tämänsuuntaista toivon siis tälläkin kertaa. Lopulta synnytys on tilanteena sellainen, että se menee juuri niin kuin menee, oli sitä suunnitellut tahi ei. En kiellä, etteikö henkinen valmistautuminen olisi tärkeää. On kuitenkin hyvä pitää mieli avoimena ja päättää, että synnytys voi olla täydellinen, vaikka se ei menisikään aivan niin, kuin oli suunnitellut.