Osa lähipiiristä kauhistelee aina aika-ajoin suurta perhettämme ja sen pyörittämistä. Ennen kuin koin tämän itse, täytyy sanoa, että kyllä minäkin olen ihmetellyt, miten suurperheen arki ihan oikeasti saadaan toimimaan.

Meidän tilanteessamme on tietysti iso ero suureen ydinperheeseen siinä, ettei perheemme ole täydellä kokoonpanollaan koossa 24/7. Kahden viikon syklillä laskettuna meillä on kaikki viisi lasta paikalla vain kuusi päivää ja osa lapsista lisäksi kolmen päivän verran. Kahdessa viikossa totaalisia "vapaapäiviä" tulee siis viisi, mikä on enemmän, kuin minulla on koskaan aiemmin elämässäni ollut. Relaamishetkiä siis on. Vielä.

Eräs eronnut ja sittemmin uuserheonnen löytänyt ystäväni odottaa myös vauvaa. Aiemmasta liitosta on ekaluokkalainen tytär ja uusi vauva syntynee kuukauden sisällä. Hän uskalsi sanoa ääneen sen, mitä moni ei uskalla: pelottaa vapaa-ajan menettäminen. Kun on ehtinyt tottua siihen, että lapset viettävät osan aikaansa muualla, alkaa tottua myös siihen vapauteen, joka järjestelystä seuraa. Uusi vauva palauttaa elämän siihen, ettei extempore-lähtöjä enää ole.

Omaan eräpäivääni on kahdeksan viikkoa jäljellä. En ole varma, olenko osannut sisäistää, mitä se ihan oikeasti tarkoittaa. Olen jotenkin niin tottunut tähän ison sakin kanssa elämiseen, etten osaa ajatella, että kuudes kullanmuru muuttaisi kuviota kovin suuresti. Jos "vapaapäivinä" meillä onkin edelleen yksi lapsi, niin mitä sitten. Yhden kanssa kaikki on helppoa. Sitä ei tajunnut silloin, kun itsellä oli ensimmäistä kertaa vain yksi lapsi.

Vuoroviikkosysteemimme muuttaa pakosti jossain määrin muotoaan vauvan synnyttyä. Arttu ja Niko jäävät pois päivähoidosta, Leevi ja Jonna iltapäiväkerhosta. Syy, miksi Joonas jatkaa päivähoidossa edelleen, on se, että Jäsen M:n päähänpistoista ei voi koskaan tietää. Jonnan ja Joonaksen tilanne on ollut nyt pitkään ihanan rauhallinen, he ovat saaneet olle meillä aikalailla sopimuksen mukaan.Yhdessä vaiheessahan ei voinut koskaan tietää, tulevatko lapset ja missä vaiheessa Jäsen M ilmestyi ovelle nappaamaan heidät kyytiin. Tätä ei oikeastaan ole tapahtunut enää sen jälkeen, kun muutin tänne. Liekö sitten jonkinasteista vieraskoreutta minua kohtaan, mutta hyvä näin. Lapsetkin ovat selkeästi rauhallisempia, kun he tietävät, mitä tapahtuu.

Näiltä näkymin siis omat poikani ovat isiviikoilla minulla päivähoidossa ja menevät aina illaksi ja yöksi isälleen. Näin siis kokeilleen aluksi. Tätä kokeiltiin hiihtolomalla ja silloin se ei oikein toiminut, koska lapset menivät sekaisin siitä, missä heidän kuului milloinkin olla. Nyt kuitenkin kaikki muut asiat ovat jokseenkin tasaisemmalla pohjalla, joten kokeillaan.  Antti jää kesäkuun alussa hoitovapaalle ja minä palaan töihin. Toisin sanoen olemme kotona koko sakki, koska opettajana minun on melko kätevää palata töihin kesäloman alkaessa. Tällöin myös Joonas jää kotiin. Syksyllä palaan itse töihin ja Antti jää kotiin, jolloin Arttu lähtee eskariin ja Niko luultavasti palaa hoitoon ja Joonas jää vuorollaan kotiin. Antin on kuitenkin helpompi säätää käytännön asioita Jäsen M:n kanssa, eikä toisaalta Antille jää niin valtavan isoa porukkaa kotiin hoidettavaksi.

Tässä kohtaa huomaan, etten päässyt oikeastaan aikomaani asiaan lainkaan. Meinasin kirjoittaa, kuinka meidän perheessä pyörii arki silloin, kuin kaikki lapset ovat paikalla ja silloin, kun olemme kotona kahdestaan. Täytynee palata tähän toiste.