Seitsemänhenkisessä perheessä ruokapolitiikka on pakko olla melko tarkasti suunniteltua. Tai ei tietenkään ole, mutta silloin homma menee kaaokseksi ja maksaa kohtuuttomia summia. Nyt, kun lapset ovat vielä melko pieniä, ei ruokalasku ole vielä juuri sen kummempi, kuin vaikkapa viisihenkisellä perheellä, mutta porukan kasvaessa ruokaa alkaa varmasti upota enemmän. Maitoa meillä menee nyt jo viitisentoista litraa viikossa, enkä tiedä, millaisella peräkärryllä sitä kuskataan kaupasta viiden tai kymmenen vuoden kuluttua.

Maito ei mielestäni voi olla säästökohde. Moni muu asia sen sijaan voi. Näin meillä:

Aamiainen on aina valmistettu. Eli sitä ei mennä nappaamaan omaan tahtiin jääkaapista, vaan kaikki kokoontuvat aamiaispöytään yhdessä. Sama koskee itseasiassa myös iltapalaa. Näin homma ei mene myöskään naposteluksi ja herkutteluksi, koska meillä ainakin Leevi korvaisi mielellään kaiken ruuan leivällä. Aamu- ja iltapalaksi on yleensä puuroa tai sitten saa valita muutamasta vaihtoehdosta (murot, jogurtti, viili...). Hedelmäpaloilla on aina takuuvarma menekki. Ja välillä tietysti saa sitä leipääkin. Perjantaisin tehdään usein tarkoituksella liian suuri iltapuuro, koska siitä saa jalostettua mielettömän hyvät sämpylät seuraavaksi aamuksi.

Ruokalista suunnitellaan kerralla koko viikoksi. Kuulostaa ehkä työläältä, mutta ainakin itse huomaan, että loppujenlopuksi on paljon työläämpää pyöriä kaupassa ihmettelemässä, mitä muita ruokalajeja on olemassa, kuin nakkikastike ja makaronilaatikko. Koulun ja päiväkodin lista löytyy tulostettuna jääkaapin ovesta, jolloin vältetään se, ettei tule tehtyä vahingossa samaa ruokaa iltapäivällä, kuin mitä kultapallerot ovat jo lounasaikaan syöneet.

Jatkeaineet ovat kunniassa. Esimerkiksi tämänpäiväisissä jauhelihapihveissä oli 400g jauhelihan lisäksi raastettua porkkanaa, perunaa ja selleriä. Usein jauheliharuokien sekaan menee myös soijarouhetta. Tavallisesta jauhelihapaketista tulee helposti kahden päivän ruoka, kun kastikkeeseen lisää juuresraasteita. Kuulostaa kenties siltä sarjalta, että moni lapsi ei syö, mutta meillä menee aika helposti läpi. Voin kertoa, että varsinkin Leevi ja Niko ovat aikamoisia nirsopeppuja, mutta kukaan koko porukassa ei ole koskaan huomannut tai ainakaan huomauttanut sekaan piilotetuista juureskepposista. Sama kastike perättäisinä päivinä eri lisäkkeen kanssa uppoaa ihan mainiosti.

Jokaisessa lapsiperheessä on varmastikin älytty, että iso kattilallinen soppaa tulee tasan samalla vaivalla, kuin pienikin. Ja jos seuraavan päivän satsi uhkaa käydä vähiin, keitän yleensä joukkoon hieman lisää kasviksia ja maku muuttuu vähän toisenlaiseksi yhdellä valkosipulinkynnellä ja ruokalusikallisella tomaattipyrettä. "Ei tämä ole samaa ruokaa!"

Sekä minä että Antti tykkäämme tosi paljon salaateista. Joonaskin itseasiassa tuntuu pitävän (no, Joonas tuntuu kyllä pitävän ihan mistä vain) ja Jonnallekin salaatit uppoavat. Omat poikani syövät ihan mielellään kurkkua ja tomaattia, mutta jos ne on silputtu pieneksi salaatinlehtien kanssa, alkaa nirsoilu. Tämä on harmi, enkä ole vielä keksinyt, mikä muu tähän auttaisi, kuin toivottavasti aika ja se, että sitkeästi maistellaan.

Maistelua ovat vaatineet myös mm. uunibataatit, monet mausteet ja nykyään jo kaikkien kelpuuttama mangobroileri. Viimeisin ruokalaji syntyi itseasiassa vahingossa, kun olin aikeissa tehdä broilerisuikaleista (marinoimattomista!) kastiketta, mutta olin unohtanut ostaa ruokakermaa. Kaapista löytyi mangopilttiä ja siitä tulikin vedellä jatkettuna, maizenalla suurustettuna ja viherpippurilla maustettuna järjettömän hyvä kastike! Omaan annokseen eksyy yleensä myös vähän chilitahnaa.

Lapset osallistuvat mielellään ruokalistan suunnitteluun. Kaikki viisi ovat yleensä täysin yksimielisiä siitä, mikä on toivottua ruokaa: nakkikastike, pizza ja kasvissosekeitto löytyvät käytännössä aina toivelistalta.