Tästä minun piti viimeksikin kirjoittaa. Nyt iski sitten inspiraatio, koska erinnäisten sattumusten ja keskusteluiden jälkeen myös Jonna ja Joonas alkavat asua meillä vuoroviikottain. Eli isiviikot ja äitiviikot joka kultapallerolla. Tai joka kakkahousulla. Riippuu päivästä, kumpia ovat.

Vertailussa siis lapsiviikko ja lapseton viikko.

Lapsiviikko:

Maanantai:
Käymme kaupassa ostamassa viikon ruuat. Teemme yleensä ruokalistan koko viikoksi ja haemme kaiken tarvittavan kerralla, jotta viikolla ei tarvitse ihmetellä, mitä syödään tai ravata jatkuvasti kaupassa. Lapset saapuvat Arttua ja Nikoa lukuunottamatta kolmen maissa. Syömme ja koululaiset tekevät läksyt. Arttu ja Niko menevät isälleen vielä iltapäiväksi, kun Leevillä on temppukoulu. Useimmiten minä vien Leevin ja Jonna lähtee mukaan, Joonas on Antin kanssa kotona. Haen takaisintulomatkalla pikkupojat isältään ja niin on koko sakki kasassa. Iltapala, pesut ja sänkyyn.

Tiistai:
Helppo aamu, koska Leevi ja Jonna menevät yhdeksäksi kouluun. Antti lähtee töihin aikaisin ja lasten päiväkotirumba on minun hommani. Vien pienet päiväkotiin ja tulen aamiaiselle isojen kanssa. Vien isot kouluun samalla, kun lähden itse töihin. Iltapäivällä haen pienet päiväkodista ja Antti isot iltapäiväkerhosta. Ohjelmassa ruoka, koululaisten läksyt ja yleistä hengailua. Iltapala on puoli seitsemän maissa, siitä pesujen kautta sänkyyn ja yleensä koko porukka on peiton alla seitsemän ja puoli kahdeksan välillä. Kuulostaa kamalan aikaiselta, mutta aamun päässä on pakko nousta melko aikaisin, ettei tule kiire. Näin ollen on parempi laittaa pallerot sänkyyn ajoissa, ettei ole liian väsynyttä väkeä siinä vaiheessa, kun pitäisi herätä ja päästä liikkeelle.

Keskiviikko:
Koululaisten ja minun kahdeksan aamu tekee hieman kiireemmän lähdön, jotta kaikki ehtivät määränpäähänsä ajoissa. Muuten päivä noudattaa kokolailla edellistä. Jonna ja Joonas ovat tähän saakka siirtyneet iltapäivästä äidilleen.

Torstai:
Uskomattoman helppo aamulähtö, koska paikalla on vain kolme lasta. Laitan Leeville aamiaisen ja vien pienet. Leevi kävelee kouluun, koska minulla on myös kahdeksan aamu. Haen iltapäivällä Artun ja Nikon hoidosta ja Leevin iltiksestä. Iltapäivä menee kutakuinkin edellisten lailla, väkeä vain on vähän vähemmän.

Perjantai:
Pienet päiväkotiin ja aamiaiselle Leevin kanssa, vien Leevin kouluun samalla, kun menen töihin.  Pääsemme Antin kanssa molemmat perjantaisin aikaisin töistä, joten tämä on yleensä siivouspäivä. Jäsen M:llä on aina perjantaisin vapaapäivä, joten iltapäivällä Jonna ja Joonas haetaan sieltä, Arttu ja Niko päiväkodista ja Leevi iltiksestä. Perjantaisin olemme aika usein käyneet tervehtimässä Antin vanhempia. Normaalit iltatoimet ja pesue kutakuinkin samaan aikaan sänkyyn, kuin viikollakin. Minun pojillani on isiviikoilla herätys kuudelta joka aamu, joten olemme sopineet, ettei lasten rytmiä muuteta ihan tolkuttomasti edes viikonloppuisin, koska muuten koko alkuviikko isän luona menee rytmin uudelleen löytämiseen. Lisäksi voin myöntää, että nautimme Antin kanssa siitä, että meillä on joka ilta muutama tunti aikaa istua omassa rauhassa, kun lapset ovat menneet nukkumaan.

Lauantai:
Kärsimme seuraukset aikaisesta nukkumaanmenosta, eli toinen aikuisista (yleensä Antti) nousee lasten kanssa pian kuuden jälkeen, viimeistään seitsemältä, ja hoitaa aamiaishässäkän. Päivä sisältää yleensä jotain yhteistä tekemistä, kuten metsäretkeilyä, uimahallissa käymistä tai muuta sellaista. Viikonlopun tylsä homma on siinä, että toinen aikuinen on aikalailla keittiön orja: aamiainen, tiskit. Lounas, tiskit. Päiväruoka, tiskit. Iltapala, tiskit. Meillä kai syödään koko ajan. Lounas on viikonloppuisin usein edellispäivän päiväruuan jämä ja aamiainen edellisillan puuronjämistä jalostettuja sämpylöitä. Keventää hieman ruokalaskua ja keittiöorjan työtaakkaa.

Sunnuntai:
Katso edellinen. Koululaisilla on läksypäivä, mutta muuten melkolailla vapaata hengailua. Iso sakki tekee virikettä muutenkin aika paljon, joten emme ihan valtavasti haali viikonlopuille erityistä tekemistä. Lastenelokuva, lukuhetki, yhteinen ulkoilu tai leipominen on tuntunut olevat ihan riittävä aktiviteetti. Jonna ja Joonas lähtevät alkuillasta äidilleen, Leevi, Arttu ja Niko viettävät meillä vielä yhden yön.

Lapseton viikko:

Maanantai:
Organisoin omat poikaseni hoitoon ja kouluun ennen töihin lähtöä. Iltapäivällä haen koko sakin, syömme, Leevi tekee läksyt ja lähden sitten viemään pienet isälleen ja Leevin temppukouluun. Antti lähtee usein mukaan ja teemme jotain sillä aikaa, kun Leevi temppuilee. Viimeksi kävimme paikallisella kirpparilla ostamassa isoille luistimet ja Jonnalle ratsastuskamppeita (tyttö sai meiltä synttärilahjaksi alkeisratsastuskurssin, joka alkaa vuodenvaihteen jälkeen). Temppukoulun jälkeen viemme Leevin isälleen. Ilta menee yleensä telkkarin ääressä.

Tiistai:
Kummallinen aamulähtö, kun ei tarvitse saada liikkeelle kuin itsensä. Jonna ja Joonas tulivat aiemmin meille iltapäiväksi, nyt, kun vuoroviikkoasuminen alkaa heidänkin kohdallaan uudelleen, on tämäkin päivä "lapseton". Saatamme pyörähtää kavereilla kylässä. Iltapäivästä huomaamme, ettei meillä ole oikein mitään ruokaa ja haemme subwaylta patongit.

Keskiviikko:
Kuten edellinen. Ruokaa ei ole muistettu ostaa edelleenkään. Leipää on yleensä jäljellä ja tyydymme pupeltamaan sitä. Viimeistään tässä vaiheessa Antti on yleensä roudannut kotiin tolkuttoman määrän karkkia ja minä väitän, etten syö niitä ja syön silti.

Torstai:
Kuten edellä. Ruokaa ei ole vieläkään. Haemme pizzaa tai kebapia.

Perjantai:
Kuten edellä. Viikonlopun kunniaksi vuokraamme leffan tai istumme iltaa kavereilla. Edellispäivän pizzanjämät ovat ihan terveellinen ja monipuolinen ruoka. Päätämme nukkua seuraavana aamuna pitkään.

Lauantai:
Heräämme kahdeksaan mennessä ja ihmettelemme, miksi emme osaa nukkua silloin, kuin voisi. Terrorisoin yleensä Antin liikkeelle jonnekin sillä varjolla, että nyt on helppo lähteä, kun voimme mennä kaksin. Kohtuullisen vähällä vastustelulla olen saanut miehen raahattua Ikeaan, vaatekauppoihin, huonekaluliikkeisiin... Käymme yleensä syömässä tällä reissulla jotain. Havahdumme, ettei kotona ole edelleenkään ruokaa, joten käymme kaupassa. Mukaan tarttuu lähinnä voileipätarpeita, juustoja, jugurtteja ja tietysti karkkiosastoa. Illalla saatamme käydä kavereilla tai katsoa kotona leffaa. Päätämme nukkua seuraavana aamuna pitkään.

Sunnuntai:
Heräämme kahdeksaan mennessä ja ihmettelemme, miksi emme osaa nukkua silloin, kuin voisi. Tajuamme, että viikonloppu loppuu. Koko päivä menee yleensä jotenkin harmitellessa viikonlopun loppumista, mikä on tyhmää ja tiedostamme tämän, mutta tyhmästä tavasta ei oikein pääsen irtikään. Valmistaudumme seuraavaavaan viikkoon tekemällä ruokalistan. Illalla emme älyä mennä riittävän ajoissa nukkumaan, vaikka aamulla ei saakaan nukkua pitkään.