Aika paljon on tapahtunut, aika paljon pitää vielä tapahtua. Parketti on hiottu ja lakattu, keittiöön on vaihdettu korkkilaminaatti, listat on maalattu, samoin ovenkarmit ja keittiö. Keittiön kamppeita lukuunottamatta kaikki tavarat ovat siirtyneet jo uuteen osoitteeseen ja olemme asuneet uudessa kodissa reilun viikon.

Vielä odotellaan keittiön kaappeja, ne saapuvat toukokuun viimeisellä viikolla. Makuuhuoneet maalataan myös,kunhan joudetaan. Vessassa tulee myös melko totaalinen remppa, puolipaneelit veke, lattian muovimaton tilalle laatat ja jos budjetti suinkin antaa myöten, myös lavuaari ja pönttö vaihdetaan uusiin. Eteiseen on myös tarkoitus laittaa laatat. Tuulikaapissa on tällä hetkellä muovimatto ja eteisen puolelta löytyi muovimaton alta parketti. Parketti ei ehkä eteisessä pysy kauaa hyvänä, luultavimmin siksi siinä onkin se muovimatto ollut päällä.

Terassikin kaipaisi uusimista, mutta ei taida mahtua enää tämän vuoden budjettiin. Ehkä ensi vuonna tai seuraavana.

Tilantuntu on lähes huumaava! Asuinympäristö on turvallinen ja lapset uskaltaa päästää pihalle leikkimään keskenäänkin. Olohuone ei tulvi leluista, koska lapsilla on vihdoin omissa huoneissaan leikkitilaa.

Haastavinta tässä on kenties ollut keittiöttä asustaminen. Kun tämä remppa on valmis, en halua edes nähdä eineksiä ainakaan vuoteen!