Kun perheessä on puolivuotias vauva ja blogin otsikko kertoo hammasasiaa, voisi luulla kirjoituksen koskevan vauvan ensimmäisiä hampaita ja niiden aiheuttamaa kiukunrätinää. Elvillä ei kuitenkaan ole vielä hampaan hammasta eikä edes viitteitä, että moisia luita olisi suuhun ihan lähiaikoina kasvamassa.

Sen sijaan aion blogata omista hampaistani.

Kuulun siihen onnekkaaseen aikuisvähemmistöön, jolla ei ole yhtään reikiä purukalustossaan. Liekö syy hyvissä geeneissä vaiko siinä, että minun sukupolveni hammashuoltoon on panostettu huolella. Vanhempia on valistettu, koululla kävi joka kuukausi hammashoitaja opastamassa hampaiden harjaamista ja samalla jokainen sai harjata legoihinsa nokareen fluorivalmistetta.

Yksi pieni paikkaus minulle on tehty. Tämä on peruja älyn ja väläysten täyttämistä teinivuosista, kun kaljapulloja tuli avattua hampailla. Kiillevaurion korjaaminen ei vaatinut kovin kummoista poraamista, enkä tähän päivään mennessä tiedä, miltä hampaan poraaminen ihan oikeasti tuntuu.

Jokunen vuosi sitten minusta tuli puoliviisas. Yläleuassani olevat viisaudenhampaat nimittäin kasvoivat poikittain, siis muuta hammasrivistöä vasten. Ne olisivat vääntäneet purennan vuosien saatossa jokseenkin vinoon, niinpä ne napattiin pois. Kauhutarinoiden pelottamana menin polvet tutisten operaatioon. Toinen lähti kevyesti nyppäisemällä. Toinen solahti hammashoitajan imuriin. Ei ollut kovin paha homma, vaikka pikkuruisen sankarinsulan saan hattuuni siitä, että hampaat eivät olleet puhjenneet, vaan poistettiin leikkaamalla.

Totuuden nimissä tämä operaatio ei tehnyt minusta puoliviisasta vaan kokotyhmän. Alhaalla minulla ei nimittäin ole viisureita ollenkaan.

Tänä aamuna sitten heräsin inhottavaan hammassärkyyn. Epäillen tartuin luuriin, sillä kuntamme hammashoitoon pääsyä on moitittu laajalti. Turhaan, sillä minä ainakin onnistuin saamaan ajan kolmen tunnin päähän. Taas tutisivat polvet, sillä olin aivan varma, että nyt sitten saisin kokea, miltä hampaan poraaminen oikeasti tuntuu.

En saanut. Ei reikiä. Sen sijaan sain käskyn kaivaa uudelleen esiin purentakiskon. Moinen kapistus siis estää hampaiden narskuttelemisen tai minun tapauksessani puremisen yöaikaan. Kisko on kolmen vuoden takaa, mutta Elviä odottaessani en voinut kuvitellakaan tunkevani mitään ylimääräistä suuhuni. Ykä olisi tullut kylään välittömästi. Sitten kiskon käyttäminen jotenkin unohtuikin. Nyt vanha tapani kuitenkin muistutti olemassaolostaan vihlomalla ikävästi leukaluuhun.

Tähän päättyy tämä hammaspäivitys. Seuraava siinä vaiheessa, kun Elvi alkaa kiukkurätistä ensimmäisiä riisiryynejään.