Kun olin pieni, äitini otti minut aina mukaan keittiöhommiin. Varhaisimpia keittiömuistikuviani on, kun istuin jakkaralla pöydän ääressä pilkkomassa kurkkua salaattia varten. Tuntui hienolta saada oikeat työvälineet ja tehdä oikeita hommia. "Äiti, onks tää tevärä veitsi?"

Omat poikani ovat saaneet olla keittiöhommissa mukana aina halutessaan. Kaikki kolme ovatkin ihan taitavia veitsen käyttäjiä. Nuorimmainenkin sekoittelee kastiketta sotkematta ainakaan kovin paljoa ja kakkutaikinan vatkaaminen onnistuu vähintään yhtä hienosti. Lempparihomma tuntuu olevan kananmunien rikkominen. "Saanko kolistaa?" pyytää Niko aina, kun aletaan leipoa jotakin.

Jokusen viime vuoden aikana käsitykseni hyvästä illanvietosta on muuttunut melko paljon. Nuorempana olennaista oli, että pöydässä oli jotain naposteltavaa ja riittävästi nestemäisiä eväitä. Sittemmin suhdeluku on alkanut kallistua toisin päin. En kieltäydy nesteravinnosta edelleenkään, mutta tärkeämmäksi on alkanut muodostua ruokatarjoilu. Menun suunnitteluun käytetään entistä enemmän aikaa ja myönnettäköön, että rahaa myös. Toisaalta juhlaruokaan satsaa ihan mielellään ja kun se ryyppyosasto ei nykyään vie rahaa juuri lainkaan, on lopputulema kutakuinkin sama kuin aiemminkin.

Herkuttelen mielelläni muutenkin ruualla. Moni rapistelee mieluusti karkkipussia illalla telkkarin ääressä, enkä minäkään karkeista kieltäydy. Mieluummin kuitenkin askartelen herkuttelua varten salaatin, lämpimiä voileipiä, juustotarjottimen tai jotain muuta vastaavaa. Karkeista ja pullasta kieltäytyminen ei toisi oikeastaan kovin suurta tuskaa, mutta isompi vaikeus olisi kieltäytyä syömästä juustoja. Tai oliiveja. Tai artisokkia. Nektariineja. Graavikalaa. Tsatsikia. Salsaa. Chiapattaa. Taidan olla siis herkkuaddikti siinä, missä moni muukin.

Aika kiva kesäherkku tulee mansikoista, sitruunamehusta, sokerista ja mintunlehdistä. Rohkea laittaa joukkoon myös hitusen tuoretta inkivääriä. Blenderiin koko helahoito ja nauttimaan kuumasta päivästä aurinkovarjon alle!