Välillä mietin, että olen nyt 31-vuotias. Ehtisin vielä pelastautua tämän suhteen ongelmilta ja hankkia uudet tilalle. Ehtisin ehkä hankkia sen ihanan uusperheenkin jonkun toisen kanssa, minulla on vielä kymmenen vuotta aikaa saada lapsia. En aio erota, mutta kaduttaako minua sitten, kun peliaika on lopussa? ( Matilda Katajamäki kirjoittaa Armas Alvarille kirjassa Kirjeitä lapsiperheestä, Edita 2008)

Olen lukenut yllämainitun kirjan monta kertaa. Nappaan sen edelleen aika-ajoin kirjahyllystä. Ihanaa arjen kuvaamista sujuvin sanankääntein. Mustaa huumoria. Sarkasmia. Ilon ja turhautumisen hetkiä.

Milloin minä iloitsen perheestäni? Ainakin silloin, kun ihan tavallinen päivä on sujunut ihan mukavasti. Kun kukaan ei ole riidellyt. Kun ruoka on maistunut kaikille. Spesiaalihetkiä ovat tietysti ne, kun on tehty porukalla jotakin yhdessä. Käyty luistelemassa tai uimassa.

Turhautuminen iskee silloin, kun kaikki haluavat yhtä aikaa jotakin. Kun on käyttänyt puoli päivää keittiössä siihen, että saa porukalle ruokaa nenän eteen ja sitten ruokapöydässä ollaan naama nyrpeinä: "Minä en toivonut tätä ruokaa!" Kun on saanut juuri järjestettyä eteisen kaapit ja siivottua lattian ja väkeä valuu ovesta sisään jättäen kenkiä, reppuja ja ulkovaatteita lojumaan keskelle lattiaa.

Kirje meidän lapsiperheestä tältä illalta:

Niko on kauniistikin sanottuna melko valikoiva ruokailija. Pakkosyöttämistä en lähde harjoittamaan, mutta maistaa täytyy. Tänä(kin) iltana Niko käytti ruokalautasen tuijoteluun tunnin verran. Haarukka ei liikahtanutkaan suuta kohden. Juttelin pojan kanssa ja hänellä oli asiaan varsin looginen selitys:

"Mä en voinu syödä, koska mulla on suutukko. Se suutukko on semmoinen pyöreä täällä kurkussa, mutta se ei näy kurkistamallakaan. Suutukko aukeaa vasta silloin, kun on syntymäpäivä. Silloin se räksähtää poikki. Suutukko voi aueta myös jäätelöllä. Se jäätelö menee kurkkuun  -näin- ja suutukko halkeaa! Myös pyöreä nami voi työntää sen suutukon pois ja sitten voi taas syödä."