Monessa blogissa on sivussa nappi, jossa ilmaistaan, ettei bloggaaja ole meemien ystävä. Minä olen. Minusta näitä on hauska kirjoittaa ja yhtälailla on hauska lukea, mitä mieltä eri ihmiset ovat samoista asioista. Tiedän, että blogimaailmassakin osataan riidellä: kommenttilaatikossa on helppo heittää nimettömänä moitteita kirjoittajan toiminnasta ja mielipiteistä. Harvemmin sieltä kuitenkaan saa lukea rakentavaa kritiikkiä, jossa on ystävälliseen sävyyn ehkä kyseenalaistettu joku asia ja esitetty sitten korjausehdotus.

Meemit ovat kuitenkin yleensä ystävällissävyisiä. Niissä voidaan olla eri mieltä, mutta kenties helppous piilee siinä, että meemissä jokainen saa vastata omasta puolestaan ja eri mieltä oleva kirjoittaa oman näkemyksensä omaan blogiinsa.

Tämän meemin sain Rouva Krishnaselta.

 

1. TUNNEN ITSENI VUODEN MUTSIKSI, kun lapseni ovat toimineet jollain lailla ilahduttavasti. Auttaneet jotakuta oma-aloitteisesti. Kertoneet hauskan jutun, joka on muidenkin mielestä ollut hauska. Pärjänneet heille haastavissa tilanteissa hyvin. Tunnen myös melko ansiottomasti iloa siitä, että lapseni osaavat yleensä käyttäytyä melko hyvin. Konsertit, teatteriesitykset, ravintolassa syöminen... Kyse tuskin on mielettömän hyvästä kasvatuksesta. Lapseni nyt vain sattuvat olemaan suhteellisen rauhallisia ja toisaalta he ovat -raukkaparat- ravanneet koko ikänsä kaikenmaailman konserteissa ja bändiharjoituksissa. Kun harrastajamuusikon lapsilla on tällaista, niin minkähänlaista on ammattimuusikon lasten elämä?


2. LAPSIPERHE-ELÄMÄSSÄ HAASTEELLISINTA ON säilyttää oma mielenmalttinsa silloin, kuin muut ovat sen menettäneet. En onnistu tässä läheskään aina. Kasvatusalan ammattilaisena minun pitäisi tietää, että on äärettömän epäjohdonmukaista huutaa lapsille, että olkaa hiljaa. Tai että kun aamulähtö menee kaaokseksi, ei tilannetta ainakaan auta se, että aikuinen lähtee kaoottiseen mielentilaan mukaan. Tiedättehän tilanteen, kun kuopuksen pipoa ei löydy mistään. Kaikki hikoilevat jo toppavaatteissaan, pinna alkaa palaa ja juuri kun olet valmis heittäytymään lattialle itkemään, esikoinen huomauttaa, että pipo on ollut koko ajan kädessäsi.
 

3. SUURIN LAPSELTANI SAAMA KOHTELIAISUUS ON SE, KUN HÄN sanoo minun olevan ihana, maailman paras äiti. Hivelevää oli sekin, kun Arttu pyysi kerran, että tekisin makaronilaatikkoa, koska äiti tekee maailman parasta. (Tämän lausunnon hän on kyllä kumonnut sittemmin, kun hän maistoi isomummonsa tekemää. Nyt äiti tekee toiseksi parasta, mutta isomummolla on äitiin nähden 58 vuoden etumatka, joten suotakoon se.)


4. KELLO 24 YÖLLÄ OLEN YLEENSÄ umpiunessa ja jos en ole, se harmittaa niin maan vietävästi. Nikon vauvavuoden jälkeen selasin kalenterin reunaan tekemistäni merkinnöistä, että olin nukkunut neljän vuoden aikana 11 yötä kokonaan ilman yhtään herätystä. Ei se silloin tuntunut kovin pahalta. Edelleenkin pidän lukua hurjemman kuuloisena, kuin mitä se todellisuudessa on. Onhan suurin osa katkenneista yöunista kuitenkin sellaisia, että herätyksiä on ollut vain yksi ja kun vauvan on paijannut takaisin untenmaille, on itsekin saanut jatkaa unia aamuun saakka.

5. KELLO 8 AAMULLA OLEN jo matkalla töihin. Jos on viikonloppu, olen joko laittamassa lapsille aamiaista tai nukun. Viikonloppuaamut on jaettu Antin kanssa siten, että toisena aamuna hän saa nukkua pitkään, toisena aamuna on minun vuoroni.

6. HALUAISIN SANOA LAPSENI/LASTENI ISÄLLE, ETTÄ kiitos näistä lapsista. Kiitos siitä, että olet ollut hyvä isä, rakastanut lapsiasi ja näyttänyt sen heille. Viesti on sama sekä poikien että Elvin isälle. 
 

7. HALUAISIN SANOA OMALLE ÄIDILLENI, ETTÄ olen hänelle kiitollinen kaikesta. Jos joku sen Vuoden Mutsi -palkinnon ansaitsee, niin minun äitini.
 

8. VIIMEKSI KIROILIN, KUN... Tämä on noloa, mutta minä kiroilen ihan kauhean paljon. Varmasti päivittäin. Pyrkimys on, että ei lasten kuullen, mutta on niitäkin lipsahduksia sattunut. Olen löytänyt ihan selkeän syynkin runsaaseen kiroilemiseen. Kun työ on sellainen, ettei voi vahingossakaan päästää ärräpäitä suustaan, ne purkautuvat kotona. No, tämä nyt on minun huonoa huumoriani. Kiroilu on huono tapa, jolle pitäisi tehdä jotakin.

9. EN OLE KOSKAAN OSANNUT piirtää. Tiedän, tässä pitäisi nyt tunnustaa jotain tyyliin, ettei ole osannut pitää suutaan kiinni. Tai ettei ole osannut pitää puoliaan. Ettei ole osannut pelätä tai katua tekemisiään. Osaan mielestäni sulkea suuni ajoissa, ainakin useimmiten. Puolison kanssa riitelyä ei lasketa mukaan. Jos joku osaa riidellä asiallisesti, haluan heti tavata tämän ihmisen ja keskustella asiasta syvällisesti hänen kanssaan. Osaan tarvittaessa pitää puoliani sekä lasteni puolta. Perustella näkökantani. Osaan pelätä, osaan heittäytyä. Osaan katua, olla pahoillani ja pyytää anteeksi. Osaan ottaa opikseni virheistäni. Jos olisin tehnyt meemin kymmenen vuotta sitten, ehkä viisikin, olisin voinut kirjoittaa, etten osaa nauttia meneillään olevasta hetkestä. Odotin aina tulevaa. Ilmeisesti tarvittiin vähän lisää ikää, että oppi pysähtymään.
 

10. PARASTA, MITÄ HOUSUT JALASSA JA ILMAN LAPSIA VOI TEHDÄ, ON istua kahvilassa tai ruokaravintolassa pitkän kaavan mukaan, hyvässä seurassa, puhua, puhua, puhua, nauraa ja päästää suustaan sen ruman sanankin ilman, että joku kysyy seuraavana viikonloppuna kirkossa, että "Mikä se on se Jumalan lauta?" Meillä on tapahtunut näin.