Kreikassa oli lämmintä ja mukavaa. Niko nautti, kun sai kerrankin olla isoin lapsi, Elvi osoittautui oikein hyväksi reissaajaksi. Kokonaisuutena luonnehtisin, että rentouttava reissu.

Kotiin palasimme sunnuntai-iltapäivänä ja Arttu ja Leevi tulivat samana iltana. Seuraavana aamupäivänä tulivat Jonna ja Joonas. Lounaspöydässä Joonas ilmoittaa:

"Meidän äiti ei tykkää, kun me tullaan tänne."
"Ai ei? Miksi sä niin ajattelet?" kysyn muka huolettomasti.
"No kun se sanoi niin!"Joonas hymyilee valloittavasti.

Jonnan ilme kertoo heti, että tästä ei olisi saanut mainita ääneen isänkodissa. Joonas ei tajua siskon elehdintää ja jatkaa iloisesti vielä, että äiti on sanonut, ettei iskälle tartte mennä ja kertoo vielä, että hänen oikeastaan kuuluisi mennä aina ainakin yöksi takaisin äidille, kun äiti ei osaa nukkua yksin.

Mitäpä siihen. Totean Joonakselle vain, että ehkä äiti on sanonut jonkun asian vähän hassusti, tuskin äiti on tarkoittanut ihan noin ja että äidillä ei ole varmasti kotona mitään hätää -edes öisin- eikä Joonaksen eikä Jonnankaan tarvitse olla yhtään huolissaan äidin pärjäämisestä.

"Eikä ku kyllä se sano, että se ei saa nukuttua kun mä en ole sen vieressä!"

Kyllä minä tiedän, mitä Joonas tarkoittaa. Nukuin minäkin huonosti, kun asuin yksin ja pojat eivät olleet luonani. Ikävöin edelleen heitä ihan järjettömän paljon, kun he ovat isällään. Se on minun taakkani, ei poikieni. Heidän ei kuulu olla huolissaan minun ikävästäni tai unettomuudestani. Tuntuu kamalalta, että kuusivuotias kokee olevansa vastuussa äitinsä yksinäisyydestä.

Sanon minäkin pojille, kun he tulevat isältään, että on ihana nähdä ja että oli ikävä. Jätän kuitenkin sanomatta, että oli niin kova ikävä, että se raastoi ja että mietin joka ilta, ovatko he jo nukahtaneet ja että en saanut käydä peittelemässä heitä. Uskon, että heillä on ollut minua ikävä ja että he ikävöivät isäänsä, kun ovat minun luonani. Ei sitä ikävää tarvitse ruokkia yhtään sen suuremmaksi.

Jäsen M on pyytänyt, että lapset soittaisivat hänelle iltaisin, kun ovat nyt meillä kaksi viikkoa yhteen soittoon. En ole enää Joonaksen kertoman jälkeen ihan varma, onko ainakaan iltaisin soitteleminen hyvä ajatus. Jos loma noin muuten menisikin mukavasti, niin kyllä luurin toisessa päässä ikäväänsä tihrustava äiti saa lapsen kuin lapsen kokemaan syyllisyyttä. Kukahan kirjoittaisi jonkun kivan selviytymisoppaan tyyliin Uusperhe tumpeloille: näin toimit, kun et tiedä, miten toimia.