Avasin blogin kojelaudan ja jäin tuijottamaan tyhjää ruutua. Tätähän tämä. Marraskuu. Pimeää. Märkää. Sykkää. Väsyttää.

Koulussa oppilaat ovat väsyneitä ja leipääntyneitä. Ei huvita, ei jaksa. Kamalaa on, että koesuma on pakko läjäyttää juuri tähän: väliarviointi täytyy olla tehtynä 15.12. mennessä. Kaukaa viisastuneena en pidä loppusyksystä kovin laajoja kokeita vaan jaan alueita pienempiin osiin. Jos yksi koe menee metsään, voi toinen kompensoida ainakin hieman.

Leevi on kuulemma kiukutellut koulussa liikuntatunneilla. Niko on kieltäytynyt osallistumasta päiväkodin musiikkituokioihin, vaikka normaalisti rakastaa musiikkia. Lastentarhanopettaja ehdotti ajan varaamista perheneuvolasta tämän vuoksi. Ei siinä mitään, kyllä minä voin lähteä sinne. En vain ole varma, että mitä minä voin tehdä asialle tai miten perheneuvolassa voidaan auttaa siihen, ettei poika halua osallistua päiväkodin muskarituokioon. Nikon lausunnon mukaan siellä tehdään tyhmiä juttuja. Olemme keskustelleet, että kaikesta ei tarvitse aina tykätä, mutta päiväkodissa järjestettyihin juttuihin osallistutaan asiallisesti huolimatta siitä, tykkääkö vai ei. 

Mieli tekisi varata reissua jonnekin etelään. Pirskatin lompakko, kun ei ole paksumpi.

Jotain iloa tästä synkästä vuodenajasta tuntuu olevan: olen jotenkin oppinutnuudelleen iloitsemaan lähestyvästä joulusta. Ensimmäinen piparitaikina tehtiin viikonloppuna. Jouluvalot on ripustettu (ja tähän asti olen ehdottomasti kieltänyt laittamasta niitä ennen ensimmäistä adventtia) ja ensi viikonloppuna taitaa olla verhojen vaihto ohjelmassa.

Tulkoon joulu!