Uusi parisuhde tuo mukanaan aivan uusia fiiliksiä. Ihastumisen ja hullaantumisen tunteen oli jo ehtinyt unohtaa ja voi, miten mahtava tunne se onkaan. Toinen on mielessä viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla. Pienet asiat muistuttavat toisesta ja puhelin käy kuumana, kun työpäivän mittainen ero tuntuu ylivoimaiselta.
Edellisessä suhteessani ei ollut mustasukkaisuutta. Ei siis minkäänlaista, puolin eikä toisin. Muistan sanoneeni ihan vilpittömästi miehelleni tämän lähtiessä laivalle, että jos tulee kohellettua jotain, niin en sitten halua kuulla siitä. Mitä ei tiedä, se ei satuta. Mieheni suhtautui minuun samoin.
A ei suhtaudu. Hän on tullut kerran petetyksi, vuosia, itseasiassa yli kymmenen vuotta sitten. Asia näyttää seuraavan häntä edelleen. Minusta hän on vainoharhainen. Itse hän sanoo varautuvansa.
Mielenkiintoista on se, että olen alkanut huomata itsessäni samankaltaisia piirteitä. A chattasi erään naispuolisen futiskaverinsa kanssa facebookissa ja minä huomasin alkavani piikitellä ja kiukutella hänelle. Kesti itseltänikin hetken aikaa tajuta, mistä kenkä puristaa. En edes tunnistanut mustasukkaisuuden tunnetta. Inhottava, inhottava tunne! Järjellä tiesin varsin hyvin, että chattaaminen oli täysin viatonta ja koski vain ja ainoastaan pelireissua. Tunne ei päässyt järjenjuoksuun mukaan.
Toista ihmistä ei voi mielestäni omistaa. Silti minä haluan, että A on minun. Vain minun.
Olin viikonloppuna tyttökavereideni kanssa laivalla. A oli kammottavan stressaantunut ennen reissua ja myönsikin sen avoimesti. Ei hän minua yrittänytkään estää lähtemästä ja kieltämättä moinen käytös olisi saanut minut lähtemään erittäin varmasti. Olen elänyt joskus kauan sitten suhteessa, jossa mies saneli tarkalleen, mitä sain tehdä ja minä valopää annoin hänen pomputtaa minua. Enää en anna. Kenenkään.
Reissu sujui hyvin. Oli hauskaa, kävimme Tukholmassa shoppailemassa, söimme kamalasti, lauloimme karaokea ja toki joutui tanssimaankin. Muutama innokas vastakkaisen sukupuolen edustaja kävi esittäytymässä huonoilla tai erittäin huonoilla iskulauseilla (mm: "Koristeltaisko jouluna kuusi yhdessä?"), mutta aiemmasta poiketen iskuyritykset eivät enää hivelleet itsetuntoa vaan tuntuivat pikemminkin ahdistavalta.
"No, tuliko hölmöiltyä?" oli kutakuinkin ensimmäinen lause A:n suusta, kun tulin takaisin. Ei tullut, ja oli kiva kertoa reissusta, kun voi hyvällä mielellä kertoa kaiken, mitä on tapahtunut. Illalla katsottiin leffaa peiton alla kylki kyljessä. Aika ihanaa. :)
Kommentit