Siunattu ripuli!

En olisi ihan äkkiä uskonut päästäväni suustani tuollaisen lauseen. Mutta viikon jatkunut niska-hartiajumituspäänsärky, joka on jo kertaalleen äitynyt kunnon migreeniksi, ei oikein motivoi työntekoon. Pelkän päänsäryn takia ei silti kehtaa jäädä töistä pois. Mutta ripuloivaa lasta ei voi viedä päiväkotiin.

Olkoonkin, että olen vaihtanut Elvin kaikki vaatteet jo kolmesti tämän aamun aikana, on aamumme ollut noin muuten hyvinkin leppoisa. Leevi lähti kouluun ja sai kerrankin kiireettömän aamulähdön hänkin, kun äidillä ei ollut kauhea häslä päällä, että ehtii saada pienet hoitoon, oman pään ja naaman edustuskelpoiseksi ja aamiaisrumban pyöritettyä. Pojat söivät aamiaiseksi suurta herkkuaan, kamalan näköistä sotkua, joka syntyy, kun riisimurojen päälle ripotellaan kaakaojauhetta. Elvi lusikoi innoissaan Weetabixia (no joo, sitä kaupan omaa, hinnalla kilpailevaa tuotetta) naamariinsa, eikä ollut lainkaan sairaan oloinen.

Elvi leikkii onnellisena vappupallollaan. Sivumennen sanoen, neljän heliumpallon hinnalla olisimme syöneet viikon. No, lapsi on kuitenkin onnellinen tästä materiasta. Minä olen saanut kipata rauhassa kitusiini kuppitolkulla kahvia ja tehdä kevätarviointeja. Oppilaat eivät ole ihan väärässä, kun epäilevät, että toukokuussa voi heittää lekkeriksi, kun ope on kumminkin jo antanut numerot. Onneksi niitä voi vielä muuttaa.

Osuin aivan mahtavaan uusperheblogiin, jonka linkitän välittömästi, kun
a) saan blogin pitäjältä luvan
b) koneeni ei jymähdä yrittäessäni linkittää blogiini jotakin.
Rehellisyyden nimissä ihan koko aamua en ole käyttänyt vain työntekoon. Olen lukenut blogin suurinpiirtein puoliväliin.

Vapaapäivässä on yksi mittava miinuspuoli. Kotihommista ei oikein voi luistella. Tai voi toki, mutta valitettavasti kotonaolo lisää kotitöiden määrää. Jos kotitöitä ei tee, ne kertyvät. Ja kun tällaista ylimääräistä hommaa kertyy, kertyy samalla myös niitä töitä, joita tulee tehtäväksi muutenkin. Yhden päivän mittainen sluibailu pyykinpesussa tai tiskeissä kostautuu välittömästi huomattavasti suuremmalla työtaakalla. Lisäksi näillä lapsilla on merkillinen tapa syödä joka päivä, vieläpä useaan otteeseen. Normaaliarjessa lounas on ulkoistettu päiväkotiin ja kouluun. Nyt se pitää valmistaa. Sen lisäksi se normaalistikin päivittäin nautittava päivällinenkään ei valitettavasti vain tipahda taivaalta.

Suurtakin suurempaa plussaa on kuitenkin se, että olen ehtinyt lukea tänään Artulle ja Nikolle ääneen kaksi kirjaa ja peuhata Elvin kanssa peittojen ja tyynyjen keskellä. Normaalipäivänä se olisi joku ihan muu, joka saa nauttia ihan vain lasteni seurasta, kun olen itse nauttimassa toisten lasten seurasta. Mahtava ironia, vai mitä!