Paluu arkeen. Siis siihen arkeen, kun kaupat ovat auki, Antti töissä, ruokaa, pyykkiä, siivoamista, ulkoilua, lisää ruokaa, lisää pyykkiä...

Vinoilen säännöllisesti kahdesti vuodessa kavereilleni ammatinvalintakysymyksestä. Hieman hillitympi vinoilu suoritetaan tässä joulun alla, laajamittainen suunsoittaminen on kertakaikkiaan pakko käynnistää kesäkuun ensimmäisenä lauantaina. Kymmenen viikon kesäkeskeytys on aikamoista herkkua. Palkkapäivinä olen hieman nöyrempi.

Voin sanoa nauttineeni työstäni tänä syksynä. Sanoin jo joskus OKL:n (opettajankoulutuslaitos) alkuaikoina, kun joku sanoi kauhuskenaarionsa olevan yläkoulun erityisoppilaat, että oikeastaan saattaisin itse viihtyä juuri sen työn parissa. Nyt sitten teen tätä työtä. Neljä viimeistä vuotta olen ollut pienryhmäluokassa ja oppilaat ovat olleet nuorempia. Tänä vuonna olen kokonaan yläkoulun puolella ja nautin siitä. Kenties siinä vaiheessa, kun oma koti pursuaa murrosikäistä kollia, siirryn mieluusti taas pikkuoppilaiden pariin.

Nyt ollaan kuitenkin lomalla. Erityisesti Leevi tuntui olevan lomaa vailla, vaikka toki joka mukula nauttii vapaapäivistä. Itse puren välillä hammasta ja yritän muistaa, että lomalla on mukavaa. Enimmäkseen toki onkin, mutta haluaisin kyllä kovasti sellaisen korin, kuin Veikkauksen mainoksen tädillä on: sieltä voi heilauttaa juhlapöydän antimet suoraan ruokapöytään kauniisti katettuna. Vuosien varrella olen alkanut inhota arkiruuanlaittoa. Pari vuotta vielä, niin voin alkaa delegoida hommaa parille vanhimmalle lapselle. (Ennen kuin joku ruudun toisella puolella älähtää, niin tarkoitan satunnaista auttamista, en perheen ruokahuollon siirtämistä lasten vastuulle.)

Ettei taas mene valituslinjalle, niin iloittakoon tähän kohtaan vielä siitä, että joulusiivottu koti on edelleen melko siisti. Se pysynee sellaisena seuraavat pari viikkoa, kun olen kotosalla. Töiden alkaessa homm luultavasti leviääkin taas käsiin, kun iltapäivällä ei jaksa enää hyökätä imurin ja pyykkikorin kimppuun.

Ilo irti siis lomasta!