Ihana kaupunkilomaviikonloppu takana. Rauhallista, kahdenkeskistä aikaa, voiko enempää toivoakaan. Minä en ainakaan toivo.

Paluu arkeen tapahtuikin sitten rytinällä. Jo viime yönä heräsin suhteellisen koviin supistuksiin, jotka aiheuttivat jo suorastaan kipua. Meni onneksi ohi puolessa tunnissa ja loppuyön nukuin oikein hyvin.

Automatkalla kipu palasi. Ajoimme sitten kodin asemesta suoraan sairaalalle, eli taas tuli vietettyä aikaa ensiavussa ja gynen polilla. Ultran mukaan vauvalla on kaikki hyvin, mutta sikiöpussi on irrallaan kohdun seinästä, mikä aiheuttaa kasvaneen keskenmenoriskin. Tähän riskiin vielä lisänä eteisitukka, joten hieman hutera on fiilis tällä hetkellä. Eihän näillä viikoilla voi asialle mitään tehdä, ymmärrän sen kyllä, mutta toisaalta tuntuu siltä, että kun nyt näille viikoille saakka on jo päästy, olin jo jotenkin naiivisti tuudittautunut siihen uskoon, että kaikki menee hyvin.

Erikoinen juttu tuo sikiöpussihomma, olin luullut, että se on kiinni kohdun seinämässä vain istukan kohdalta. Ilmeisesti siis näin ei olekaan. Kaikkea sitä vain oppii.

En oikeastaan usko mihinkään kohtalo- tai karmajuttuihin, sattuma ja "paska täsgä" ovat minun maailmassani yhtä pätevä selitys. Jumala on -kaverini sanoja lainatakseni- aivan liian suuri ja käsittämätön mahtuakseen minkään yhden uskonnon raameihin. En tiedä, olenko uskonnollinen ihminen. Hengellinen kenties.

Huomaan miettiväni silti, että minua rangaistaan nyt siitä, että edes harkitsin raskauden keskeyttämistä. Etten osannut alkuun iloita pienestä ihmeestä, lahjasta, joka kasvaa sisälläni. Myönnän, että pelkään edelleen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan tälle lapselle ja perheelleni. Suurempi pelko on kuitenkin se, etten pääse näkemään tämän lapsen elämää.

Tämänhetkinen hoito on lepo ja Litalgin. Sanomattakin lienee selvää, kuinka mahdollista on maata paikallaan, kun talossa on kutakuinkin jatkuvasti 3-5 pientä lasta. Luojan kiitos, Antti on sentään lomalla. Kahden viikon päästä ultrataan taas ja katsotaan, mikä on tilanne istukan ja sikiöpussin paikan kanssa. Siihen saakka on kai vain jätettävä Herran haltuun.