Pienenä kärtin aikuisten kahvipöydän luona osingoille pääsyä. Ei kahvi itsessään minua niin kiinnostanut, mutta sain lusikoida isän kahvikupin pohjalta sinne uponneet kahviset sokerinjämät.

Sitten keksin ruveta pyytämään vaniljajöötelön joukkoon lorauksen kahvia. Kuuma kahvi sulatti jäätelön mössöksi ja se oli mielestäni maailman parasta herkkua.

Kahvikuppiin tartuin seitsemäsluokkalaisena. Aluksi vain paikallisella nuorisokerholla (kahvikupillinen 50 penniä) ja myöhemmin myös kotona.

Kahvin latkiminen karkasi lapasesta, kun valmistuin opettajaksi. Sillä mitä tekee opettaja välitunnin aikana: juo kupillisen kahvia. Eikä mitä tahansa kahvia, vaan 45 minuuttia keittimessä seissyttä tervaa. Ei ihme, että opettajilla on yleisesti ottaen melkoinen sietokyky sekä pöpöjen että eksoottisten ruokaelämysten suhteen. Ei näihin parkkiintuneisiin sisuskaluihin mikään pysty. Eikä makuaistiakaan juuri enää ole.

Jos kahvinoviisivuosinani pysyttelin keskimääräisessä kahden kupillisen päivätahdissa, olen viimeiset seitsemön vuotta kiskonut kahvia viitisen mukillista vuorokautta kohden. Tästä voitaneen hyväksyä keskiarvoksi kolme kuppia päivässä. Kahvia juon isosta mukista, noin 1,5dl annoksina. Maito kaadetaan sitten tämän päälle.

Seiskaluokan syksy ajoittu vuoteen 1995. Kahvinjuontivuosia on siis takana 17,5. Kolmen kupillisen keskivauhdilla tämä tekee siis 21 kupillista viikossa, mikä on 1092 kuppia vuotta kohden. Elämäni aikana lienen kumonnut siis noin 19110 kupillista kahvia. Plus tuon yhden, joka on kuvassa.

Tilavuusmittoina tämä on siis pyöreästi 2867 litraa kahvia.



Onhan sitä siinä.